Verkkopedagongi kumahtaa

Työhön liittyvät ideat ja ajatukset, materiaalit ja mahdollisuudet sekä keskustelut ovat hajallaan verkossa ja verkostoissa. Sinänsä ne ovat varmasti tarkoituksenmukaisissa paikoissa mutta olen huomannut, että niihin palaaminen ja niiden arviointi jää usein ohueksi, koska selkeä ajatusten koontipaikka on puuttunut. Työblogin avaaminen onkin ollut todo-listalla pitkään.

Blogin ideana on tehdä läpinäkyväksi omaa työtä eli avata sitä, mitä verkkopedagogi, ilmiöpedagogi, (etä)opettaja tekee silloin kuin hän ”suunnittelee kursseja” tai ”arvioi oppimista”. Tarkoituksenani on konkretisoida sitä, mitä tarkoittaa, kun pohtii oppimisen tulevaisuutta, kokeilee erilaisia välineitä ja menetelmiä, kehittää omaa työtään ja arvioi tehtyjä valintoja.

Tämän lukuvuoden työskentelen pääosin ilmiöpohjaisen oppimisen parissa, myös siltä osin raportoin tänne. Verkkopedagongi kumahtaa projektien edetessä, sekä suunnittelu- että arvointi- mutta myös työskentelyvaiheissa!

Tietoja Tiina Airaksinen

Kehittämispäällikkö Otavan Opistolla. Yleissivistävän koulutuksen kehittämistoiminta; kehittämishankkeet, konsultointi; pedagoginen täydennyskoulutus; oppimisen tulevaisuuden tutkimus, (laadullinen) ennakointi; Opetussuunnitelmat-yksikön vetäjä. Tausta: aineenopettaja (ue, ps), etäopettaja, verkkopedagogi, etäopetuksen ja ilmiöpohjaisen oppimisen edelläkävijä, oppikirjailija.
This entry was posted in oppiminen and tagged , . Bookmark the permalink.

3 vastausta artikkeliin: Verkkopedagongi kumahtaa

  1. Juhana Mykrä sanoo:

    Onnea uuteen blogiin… ja INTOA!

  2. Anne Rongas sanoo:

    Onnea työhön ja hienoa, että ryhdyit blogille!

  3. TAir sanoo:

    Kiitos toivotuksista, Juhana ja Anne!
    Olisi paljon kirjoitettavaa, pitää maltaa, ettei nyt ihan kaikkea heti kerralla :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s