Oman (työ)historiani vaikutus nykyisyyteen

En ole hiihdellyt talvilomalla. Sen sijaan olen katsellut astronautteja ISS:llä ja pohtinut ihmisen paikkaa Telluksella. Olen myös miettinyt nykyistä työtäni, paikkaani työyhteisössä ja sitä, mitä ovat ne arvot, jotka määrittävät tavoitteitani. Sitä, miten oma tapani katsoa maailmaa sekä oma työhistoriani nivoutuvat yhteen, ja mitä se kertoo nykyisyydestä. Ja sitä, mitä kantavia teemoja ja kokonaisuuksia taustastani nousee, ja miten ne mahdollisesti heijastelevat tulevaa.

Kokosin näistä muutaman rivin tuohon Tausta ja idea -välilehdelle (ent. Tietoja), jossa tähän asti oli vain hakasulkeita ja blogin sisäisiä viittauksia. Näin:

Tausta: Uskontotiede ja etnografia sekä opetus ja oppikirjailu. — Kantavana teemana on kulttuurinlukutaito eli se, miten oman (kulttuurisen) taustan tunteminen tukee itsetuntemusta, ja yhdessä toisten kulttuurien ja ajattelutapojen tuntemisen kanssa se mahdollistaa kohtaamisen ja muiden arvostamisen.

Läpäisevä ajatus: Näkökulmien mahdollistama ymmärryksen syveneminen. — Olennaista on löytää useita näkökulmia samaan asiaan, ei pidä luottaa siihen, että [maailma] olisi sellainen, miltä se näyttää. Avoimuus ja jakaminen voivat avata uusia näkökulmia tarkasteltavaan ilmiöön.

Väite: Oikeat kysymykset ovat usein tärkeimpiä. — Toisenlaisten ajattelutapojen ja toimintamallien ymmärtäminen on aina rajallista, kokemukset ovat aina subjektiivisia. Tärkeää on kuitenkin pysähtyä kuuntelemaan, kysymään, katsomaan maailman toisen silmin.

Tietoja Tiina Airaksinen

Kehittämispäällikkö Otavan Opistolla. Yleissivistävän koulutuksen kehittämistoiminta; kehittämishankkeet, konsultointi; pedagoginen täydennyskoulutus; oppimisen tulevaisuuden tutkimus, (laadullinen) ennakointi; Opetussuunnitelmat-yksikön vetäjä. Tausta: aineenopettaja (ue, ps), etäopettaja, verkkopedagogi, etäopetuksen ja ilmiöpohjaisen oppimisen edelläkävijä, oppikirjailija.
This entry was posted in oppiminen and tagged , , , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Oman (työ)historiani vaikutus nykyisyyteen

  1. Satu Roos sanoo:

    Oikeat kysymykset ovat avaimia avarampaan maailmaan. Kuunteleminen on suuri haaste, pelkkä tauko puheessa ei riitä, olisi hyvä olla aivojenkin auki.

  2. Paluuviite: Katsaus Verkkopedagongin vuoteen: Pedagoginen täydennyskoulutus, lukion tulevaisuus ja ilmiöpohjainen oppiminen kiinnostavat | Verkkopedagongi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s