Lukion tulevaisuus: Sitaatteja (yleis)sivistyksestä

Järjestelmän olisi hyvä itse olla tietoinen omista tavoitteistaan ja käsitteiden määrittelystä. Mikä on se yleissivistys, jota lukiokoulutuksella tavoitellaan? Miten sellaiset tiedonrakenteet on saavutettavissa?

Lukiokoulutuksen yleissivistävyyden käsite on avattava ja määriteltävä uudelleen. Lukion tehtävänä on tuottaa akateemisiin ammatteihin ihmisiä, joilla on syvälliset ajattelun ja ongelmanratkaisun taidot. Mottona voisi olla: ”Opiskellaan ei vain elämää varten, vaan tavoitteena on pystyä vaikuttamaan oman ja muiden elämän suuntaan!”

[…] Onko [yleissivisistys] pelkästään tietopuolista oppimista vai liittyykö siihen taitava ihmisten välinen kanssakäyminen, erilaisuuden hyväksyminen, eettinen ja esteettinen herkkyys jne.? […]

Sosiaalinen media on valikoiva yleissivistyksen tuottaja. Toisaalta se mahdollistaa tiedon jakamisen ja tuottamisen, mutta nonformaalina oppimisympäristönä se ei pysty tuottamaan kattavaa ja laaja-alaista yleissivistystä kaikille. Koulun tehtävä on ajattelun taitojen opettamisen ohella paikata ja täydentää aikaisemmin opittua.

[…] On vaikea testata millään tavalla semmoista yleissivistystä, joka voidaan hakea omin avuin verkosta ja jolle ei ole rakennettu varsinaista opsia. […]

Lukion tuntijaon uudistaminen on tarpeellista jo 2010-luvulla ja tuntijakoa pitäisi uudistaa rakenteeltaan sekä valinnaisuuden osalta. Jo nykyinen lukio tarjoaa paljon valinnaisuutta, mutta tärkeä kysymys, on kuinka paljon pakollisia oppiaineita ja niiden kursseja kuuluu tulevaisuuden yleissivistykseen, jossa pitäisi päästä kohti kompetenssien oppimista nykyistä pakollista oppiainemäärää pienemmällä oppiainemäärällä.

47-51 kurssista tällä hetkellä 18 on oppiaineen ensimmäisiä kursseja. Nykyisenkaltainen tiedon sirpaleisuus ei ole yleissivistävää. Lukiolaiselle on annettava mahdollisuus syventyä häntä kiinnostaviin opintoihin jo lukioaikana.

Erityisosaamisen opettaminen ei kuulosta enää yleissivistävältä koulutukselta. Ajattelun opettaminen sen sijaan kuulostaa juuri siltä.

[…] Kuka tosissaan uskoo, että sosiaalisessa mediassa pyöriminen takaa laajan yleissivistyksen. Käsitykseni mukaan sieltä etsitään lähinnä tietoa, joka vahvistaa omia, aikaisempia käsityksiä mutta ei haasta niitä. Myös aihepiiri jää valtaosalla hyvin suppeaksi. Voisi ehkä olla mahdollista, että opettajan tehtäväksi jää tunnistaa pahimmat tiedon aukkopaikat, mutta miten tämä käytännössä toteutettaisiin? Tarvittaisiin yksi opettaja muutamaa oppilasta kohden.

[…] Sosiaalisen median ongelma on se, että se ei opeta sivistystä, johon opettajaa tarvitaan. Pelkän ajatteluntaitojen opettaminen ei riitä, vaan on opittava kulttuuriperimään liittyvät asiat.

Sosiaalisen median merkitys oppimisessa tulee kasvamaan ja se antaa uudenlaisia mahdollisuuksia. Se tuskin antaa kuitenkaan pelkästään laajaa yleissivistystä […] Sosiaalinen media ja koko tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttö on vain yksi osa sitä.

Tiedon tarkoituksenmukaisuus (lue: tutkimustuloksen tilaustyöluonteisuus) on ongelma yliopistotasolla. Rahoitus ei saa vaikuttaa opisk. painotuksiin. ”Ei ole ilmaisia lounaita.” Lukio on yleissivistävä oppilaitos ja näinä yhtenäiskulttuurin ja yhteisöllisten kokemusten täydellisen katoamisen aikoina näen arvoa siinä, että oppisisällöt ovat edes kansallisesti jonkinlaisessa harmoniassa. Se helpottaa keskustelua eri alojen välillä. Eriytyminen liian aikaisin on oikeastaan vastakkainen ilmiö sille mitä itse toivoisin: alojen välisyyttä, oppiaineiden raja-aitojen ylitystä.

Kaikille oppivelvollisuus 18-ikävuoteen asti ja mukaan niin ammatillisia kuin sivistäviä aineita. Ei tule niin paljon vääriä valintoja ja saa kypsyä rauhassa miettimään valintojaan. […]

Yksilöpainotteisen sivistyskäsityksen voittokulku on pysähtynyt. Kuitenkaan vielä ei voida puhua yhteisöpainotteisesta sivistyskäsityksestä.

[…] unohtuuko yleissivistys. Mitä se on tulevaisuudessa?

Oma kokemus kehityksestä on että olemme siirtymässä maailmaan, missä konteksti vain korostuu entisestään. On vain tilanteita, missä pitää pyrkiä hakea paras tietämys ja käsitys yhdessä muiden kanssa ja toimia sen pohjalta. Nyt koulut tarjoaa vielä oikeita vastauksia, mutta en olisi kovinkaan yllättynyt jos vuonna 2030 yleinen tietokäsitys on ettei oikeita vastauksia edes ole olemassa. On vain vähemmän huonoja valintoja, joista seuraa kenties parempi konteksti missä toimia. Tämä edellyttää myös toisenlaista ympäristösuhdetta ja aivan toisenlaista käsitystä yleissivistyksestä.

Sivistyneen ihmisen käsite voi olla vuonna 2030 toinen kuin nyt. Sivistynyt on se, joka osaa hakea tietoa ja osaa erottaa tilanteessa olennaisen ja tarpeellisen tiedon epäolennaisesta ja tarpeettomasta. Sivistynyt on myös se, joka ei reagoi heti ärsykkeeseen vaan osaa harkita ja valita ja valitsee reaktionsa.

Yleissivistys ja sen edellyttämät avaintaidot muuttuvat ajassa. Entistä tärkeämpää on että lukion OPS on maailman muuttumisen ja yhteiskunnallisten haasteiden rajapinnassa yhä paremmin. Se ei voi toimia niin, ellei vastuuta anneta oppijalle itselleen tiedon käsittelyssä ja oppimisessa. Ongelmat ja ilmiöt tulevat entistä keskeisemmiksi.

Sivistyskäsitys voi ehkä muuttua yhteisö- ja yhteiskuntapainotteiseksi erilaisissa linjauksissa ja suunnitelmissa. Ihmisten asennoituminen yhteiskuntaan tuntuu kuitenkin olevan koko ajan vahvemmin yksilökeskeinen. Sen kehityssuunnan kääntyminen tuntuu epätodennäköiseltä. Aina on toki maailmanparantajia ja mahdollisesti heidän määränsä kasvaa tulevaisuudessa, tai sitten ei.

Koulutus seuraa yhteiskunnan trendejä ja joutuu vastaamaan myös taloudellisiin vaateisiin. Toiminnallisen tehokkuuden ei pitäisi vaikuttaa liialti opetukseen ja oppimiseen. Muuttamalla yleissivistyskäsitettä enemmän tiedon oppimisesta kompetenssien oppimiseen voidaan raivata opetussuunnitelman perusteissa tilaa syvällisempään oppimiseen. Lukion tasolla opettajien rohkeutta käyttää pedagogista vapautta tulee korostaa – aikaa tarvitaan yhdessä tekemiseen ja asioiden poh-timiseen. Toisaalta, maailma ei tule valmiiksi lukion aikana, jatko-opinnoillakin tulee olla oma tehtävä tukea pohdintaa…

Nuoret ovat keskenään tulevaisuudessakin hyvin eriarvoisessa asemassa yleissivistyksen hankkimisen edellytysten suhteen. Yksi osa eriarvoisuutta on sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman periytyvyys perheissä.

(Lähde: Linturi, Rubin, Airaksinen: Toinen koulu, toinen maailma. Lukion tulevaisuus 2030)

Tietoja Tiina Airaksinen

Kehittämispäällikkö Otavan Opistolla. Yleissivistävän koulutuksen kehittämistoiminta; kehittämishankkeet, konsultointi; pedagoginen täydennyskoulutus; oppimisen tulevaisuuden tutkimus, (laadullinen) ennakointi; Opetussuunnitelmat-yksikön vetäjä. Tausta: aineenopettaja (ue, ps), etäopettaja, verkkopedagogi, etäopetuksen ja ilmiöpohjaisen oppimisen edelläkävijä, oppikirjailija.
This entry was posted in oppiminen and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s