Pelilukion ensimmäinen lukuvuosi 2012-2013

Otavan Opistossa käynnistyy syksyllä 2012 pelikoulu, jossa voi suorittaa lukion oppimäärän pelillisen ja kokemuksellisen oppimisen keinoin. Lukuvuosisuunnittelun tukena on ilmiöpohjaisen oppimisen opetussuunnitelmatyö. Pelillisyyden voi nähdä yhtenä ilmiöpohjaisen, kokonaisvaltaisen ja autenttisen oppimisen toteuttamistapana. Pelillisen toteutustavan sekä lukuvuosi-, jakso- ja viikkorakenteen kautta pelilukiossa kokeillaan ja kehitetään rinnakkaista opetussuunnitelman toteutustapaa.

Siinä, missä ilmiölukuvuoden teemana on kestävä kehitys, pelilukio konkretisoi lähestymistavan koskemaan kaupunkia ja kaupunkisuunnittelua. Ensimmäisen lukuvuoden pelillinen prosessi kytkeytyy kaupunkisuunnittelun kautta muun muassa Mikkelin kaupunkiin sekä sen elinkeinoelämään ja julkishallintoon. Opiskelijat osallistuvat kaupungin luomaan prosessiin aktiivisina kansalaisina. He ottavat vaiheistetusti osaa kaupunkisuunnitteluun ja yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä hankkivat pelimaailmassa luotavien mallien ja systeemien soveltamisessa hyödynnettävää tietoa. Opiskelijayhteisö on myös itse aloitteellinen yhteiskunnallisen keskustelun virittäjä.

Peliviikko koostuu kaupunkisysteemin tarkastelusta, kaupunkisysteemin dilemmoja käsittelevistä peleistä, lähiopetuksesta ja soveltuvin osin synkronoidusta verkko-opetuksesta. Viikkoon kuuluu myös niin sanottuja alipelejä, joissa tietty asiasisältö otetaan tarkemman tarkastelun kohteeksi. Käytännön toteutustavat nousevat eri peligenreistä ja niiden yhdistelmistä.

Pelikoulun lukuvuosi 2012-2013 rytmittyy kuuden jakson ja kaupunkisuunnittelun vaiheistuksen mukaan teemoihin:

1. Kuka minä olen? (13.8.-28.9.2012)
2. Vaalitaistelu (1.10.-16.11.2012)
3. Kriisi (19.11.2012-11.1.2013)
4. Kieli ja kulttuuri (14.1.-22.2.2013)
5. Löytöretkikunta! (4.3.-16.4.2013)
6. Tähtien sota (17.4.-31.5.2013)

Lisää infoa Otavan Opiston kotisivulla, pelikoulu!

Tietoja Tiina Airaksinen

Kehittämispäällikkö Otavan Opistolla. Yleissivistävän koulutuksen kehittämistoiminta; kehittämishankkeet, konsultointi; pedagoginen täydennyskoulutus; oppimisen tulevaisuuden tutkimus, (laadullinen) ennakointi; Opetussuunnitelmat-yksikön vetäjä. Tausta: aineenopettaja (ue, ps), etäopettaja, verkkopedagogi, etäopetuksen ja ilmiöpohjaisen oppimisen edelläkävijä, oppikirjailija.
This entry was posted in oppiminen and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s